lauantai 10. huhtikuuta 2021

Kuulumisia

Viime postauksesta on jo liian kauan...








Marsulaan on syntynyt viime vuonna muutamia poikueita sekä skinnyjä että kantajia. Tänä keväänä meille on ehtinyt syntyä jo yhdet poikueet molempia. Kasvatus on siis jatkunut ja jatkuu pienimuotoisena. Aikuisia marsuja on tällä hetkellä 9 ja näistäkin osa ihan lemmikkimarsuja. 








Marsuja kysellään todella paljon ja joudun usein kertomaan ettei myynnissä ole mitään, eikä poikueita ole suunnitteilla ihan lähitulevaisuuteen. Poikastilannetta kannattaa tietenkin kysellä, mutta kannattaa varautua siihen, ettei marsuja ole heti tarjolla. Nyt keväällä syntyneitä poikasia on esimerkiksi lähdössä sellaisiin koteihin, jotka ovat kyselleet minulta marsuja jo viime vuoden puolella. 








Koronan vuoksi näyttelytaukoa on ollut jo yli vuosi! On ollut hauska kokemus päästä kokeilemaan virtuaalinäyttelyitä niin tuomarin kuin osallistujankin näkökulmasta, mutta kyllä niitä ihan oikeita näyttelyitä kovasti odotan. Toivottavasti tilanne helpottuisi vielä tämän vuoden aikana.










maanantai 29. huhtikuuta 2019

Tuomarointi 28.4.2019 Kuopio

Tuomaroin Susirajan jyrsijäharrastajien kevätnäyttelyssä toisen marsujen PET-luokista. Näyttelyyn oli ilmoitettu 21 kpl marsuja ja taso oli todella hyvä! Kuvia ei nyt valitettavasti ihan jokaisesta tullut napsittua, mutta alta löytyy "muutama" ;)
















keskiviikko 6. maaliskuuta 2019

sunnuntai 20. tammikuuta 2019

Kuusi vuotta ensimmäisestä poikueesta!

Ihka ensimmäinen oma kasvattini täytti KUUSI vuotta tänään 20.1.2019! Vanhoja kuvia selatessa on uskomatonta miettiä, mitä kaikkea pienen marsun elämään on mahtunut näinä vuosina.




















Lemmenkipinä, tuttavallisemmin Pikkumies, on skinnykantaja eli ristetysmarsu, joka kantaa skinnygeeniä. Isänä sillä on skinny (Jaanuskan Lemmenpeli) ja emänä skinnykantaja (Imargos Nina Ricci). Kuvassa hän on ihan muutaman tunnin ikäinen pirpana. 

Jokusessa näyttelyssä ollaan käyty... Vanhoja arvostelukaavakkeita nimittäin löytyi reilu 20 kpl! Tuomarit ovat luonnehtineet marsua pörisijäksi, pörriäiseksi, pörhelöksi, palleroksi ja useaan otteeseen muhkeaksi tai jätiksi. Mieleenjäänein kommentti kohdassa yleisvaikutelma on kuitenkin bilehile, joka johtui mystisestä glitteristä... Taisi olla omistajan paidasta, kröhöm :D

Vuoden 2014 Pet Expossa Pikkumies ylitti odotukset ja voitti PETluokan, vaikka osallistujia oli yli 80! Ilmeisesti sitä eivät kiinnostaneet kuin isot näyttelyt, sillä tämä voitto on jäänyt sen isoimmaksi ja samalla ainoaksi näyttelyksi, mistä on mukaan lähtenyt eliittikortti...

Menestystä on kuitenkin tullut useammin väliaikakisojen puolelta. Pikkumies onkin esiintynyt niin poliisina, karatekana kuin Tarzaninakin. P.s. mikrokuituisesta ikkunaliinasta ja klemmarista saa näppärästi lannevaatteen marsulle ;D

Syömiskisoissa Pikkumies on ollut aina haka! Parhaimmillaan se ehti mussuttamaan jopa kaksi palaa kurkkua nopeammin kuin toiseksi tullut ensimmäistäkään palaa. 

Pikkumies ei lempinimestään huolimatta ole mikään minimarsu, vaan noin puolentoista kilon möhkäle. Ei siis ihme, että kurkun- ja persiljansyöntikisat ovat usein päättyneet voittoon.

Massiiviseen kokoon on luultavasti vaikuttanut se, että se oli poikueen ainut. Maitobaarissa ei siis ollut jonoa tai tungosta. Toki Pikkumiehellä on muutenkin ollut ruokahalut kohdillaan! Tässä kuvassa se on vain reilu 2 viikkoa vanha ja jo hurjan kokoinen.

Välillä on vain hassuteltu kotona ja tietysti hengailtu kavereiden kanssa. Näyttelyistäkin Pikkumies on jäänyt jo useampi vuosi sitten eläkkeelle, mutta kotonakin riittää tärkeää työtä, kuten nuorempien urosten opastamista talon tavoille. 

Nyt alkaa turkki olla jo harmaa, mutta onneksi papparainen on pysynyt terveenä. En olisi marsuharrastusta ja -kasvatusta aloitellessani osannut toivoakaan, että saamme nauttia tämän herran seurasta näinkin pitkään! 

maanantai 26. maaliskuuta 2018

Kuvia Kuopion näyttelystä 25.3.2018

"kaunis nappisilmä"
Anemone's I'm Olaf - Tiia Nuutinen

"nätti pötkylä"
Almond's Candy Apple - Tiia Nuutinen

"hauska pyrstö"
Manu - Pinja Kultalahti

"suloisen värinen"
Martti - Pinja Kultalahti

"ei mikään pehmo :D"
HugAlan Maukka - Pauliina Manninen

Meidän marsulasta tuli muutama pötkylä mukaan harjoitusarvosteluun
Maui - Tilda Parviainen

FI MVA VROP-16 Jaanuskan Kenraalimajuri - Tilda Parviainen

"pehmoinen hattara"
Minka - Ilona Tervo

"Pikku Myy"
Inna - Ilona Tervo

"hassu juttelija"
Unna - Ilona Tervo

"rusettipossu"
Ilo - Sara Hyvönen

"kerrassaan suloinen"
Sulo - Sara Hyvönen

"diiva"
Fit For Fashion - Sara Hyvönen

Paras Pet Marsu 1-3 sijoittuneet

PPM1